Mitä elinkaarimallit ovat?
Elinkaarimalleilla tarkoitetaan hankintatapoja, joissa toteuttaja kantaa rakennuksesta perinteistä takuuaikaa pidemmän ja laajemman vastuun. Suunnittelun ja rakentamisen lisäksi toteuttaja vastaa rakennuksen ylläpidosta erikseen sovittavan ajan. Elinkaarimalleihin voidaan liittää myös vastuuta rahoituksesta sekä erilaisista rakennuksen käyttöön liittyvistä palveluista.
Rakennusten ja niihin liittyvien palveluiden elinkaarihankinnoissa on oleellista, että tilaaja hakee toimivaa, kokonaistaloudellisesti edullista toimitilaratkaisua, joka toteutetaan yhtenä kokonaisuutena. Toteuttajalla on tällaisessa sopimuksessa mahdollisuuksia vastata asiakkaansa tarpeisiin kehittämällä rakennuksen ominaisuuksia ja valitsemalla elinkaaritaloudellisesti mahdollisimman kestäviä ratkaisuja.
Yksinkertaisimmillaan rakennuksen hankinta elinkaariperiaatteella tarkoittaa kiinteistön hoito- kunnossapitotehtävien lisäämistä samaan sopimuskokonaisuuteen suunnittelun ja rakentamisen kanssa. Kokonaisuutta voidaan täydentää käyttäjäpalveluilla kuten aula-, vartiointi- ja ravintolapalveluilla tai vaikkapa postin jakelulla, jos tilaaja niin haluaa.
Hankintakokonaisuus laajenee, jos kiinteistö jää sovituksi ajaksi toteuttajan tai elinkaarihanketta varten perustetun yhtiön omistukseen. Tilaaja voi esimerkiksi varata mahdollisuuden ostaa kiinteistö itselleen sopimusjakson lopussa tai edelleen jatkaa sopimusta toteuttajan kanssa. Omistuksen siirtymiseen tilaajalta toteuttajalle liittyvät yleensä myös hankkeen rahoitusjärjestelyt.
|