Elinkaarimallilla toteutettavan Muurla–Lohja-moottoritien rakennustyöt alkoivat lokakuussa 2005.   Lue lisää


Pyynikin uimahallikorttelia ryhtyy kehittämään Peab Seicon Oy



Tampereen kaupunginhallitus päätti 1.8.2005 valita Peab Seicon Oy:n vetämään Pyynikin uimahallikorttelin elinkaarihanketta. Peab Seiconin tekemän tarjouksen mukaan kortteliin luodaan palvelukokonaisuus, johon kuuluu nykyisen uimahallin lisäksi kuntosali- ja liikunta- sekä hotellitoimintaa.

Tarkoitus on, että Peab Seicon Oy ja kaupunki tekevät ensin esisopimuksen, joka on noin vuoden mittainen. Vuoden aikana neuvotellaan lopullinen sopimus, joka sisältää useita osasopimuksia palveluista ja kiinteistöistä.

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan menettelyn tarkoituksena on määritellä hankkeelle lopulliset kaavoitustavoitteet ja palvelusisällöt sekä luoda tarjoajalle edellytykset sitouttaa yhteistyökumppanit hankkeeseen.

Ajatus Pyynikin uimahallikorttelin kehittämisestä elinkaarimallilla syntyi jo vuonna 2000. Hankkeen tarjouspyyntö julkaistiin vuonna 2003. Siihen sisältyy koko uimahallikorttelin kehittäminen, Pyynikin uimahallin peruskorjaus sekä uudisosan rakentaminen ja lisäksi uimahallipalvelujen järjestäminen. Uimahallipalvelut uusitussa hallissa säilyvät samanhintaisina ja vähintään samantasoisina kuin kaupungin ylläpitämissä uimahalleissa.

Hankkeen arvioidut rakennuskustannukset ovat lähes 20 miljoonaa euroa. Sopimuksen kestoksi uimahallipalvelujen osalta tulee alussa 20–25 vuotta. Palveluntuottajan saama maksu määräytyy osittain uimahallin kävijämäärän perusteella. Peruskorjauksen myötä halli saa uudet harjoitteluradat, minkä toivotaan houkuttelevan lisää asiakkaita.

Pyynikin uimahalli on rakennettu vuonna 1955. Uimahalli on kaupunkikuvan kannalta merkittävä rakennus, ja se on myös Museoviraston valvonnan ja mielenkiinnon kohteena. Se on yksi Tampereen kaupungin neljästä uimahallista, ja vuosittain siellä polskii noin 100 000 uimaria.