Elinkaarimallilla toteutettavan Muurla–Lohja-moottoritien rakennustyöt alkoivat lokakuussa 2005.   Lue lisää


Mikkeli pohtii koulujen peruskorjausta elinkaarimallilla

Mikkelin kaupunki selvittää mahdollisuutta käyttää elinkaarimallia kolmen koulun peruskorjauksessa. Mikkelin konsultteina hankkeessa ovat Kuntarahoitus ja Haahtela-kehitys Oy. Kyseessä on Elinkaarimallit-kehitysprojektin pilottihanke. Koulut ovat huonokuntoisia, ja Mikkeli toivookin saavansa niiden kunnostuksen pian alkamaan. Ensimmäinen peruskorjaushanke alkaisi vuonna 2006, ja toiset kaksi seuraisivat sitä porrastetun aikataulun mukaan. Hankkeen kustannukset ovat noin 16 miljoonaa euroa.

Elinkaarisopimukseen kuuluisivat todennäköisesti koulujen korjausten suunnittelu, rakentaminen ja kiinteistöpalvelut sekä rahoitus, ja sopimuksen pituus olisi 15–25 vuotta. Mikkelin keskeinen syy elinkaarimallin harkintaan on se, että elinkaarimallin avulla koulujen korjaamista voitaisiin aikaistaa. Budjettirahoituksella niitä ei pystyttäisi kovin nopeasti toteuttamaan. Lisäksi kaupunki ei halua kiihdyttää velkaantumistahtiaan ja suunnittelee tilojensa käyttöasteiden tehostamista ja palvelujen tuotannon rakennemuutosta.

Päätökseen siitä, valitseeko Mikkeli hankkeiden toteutustavaksi elinkaarimallin, vaikuttaa tulkinta valtionavun myöntämisen säännöistä. Kolme peruskorjattavaa koulua on aikoinaan rakennettu valtionavulla. Elinkaarimallin myötä koulujen omistus siirtyisi rahoittajille. Siitä, voidaanko valtionapua tulevaisuudessakin myöntää kouluille, jotka eivät enää olisi kaupungin omistuksessa, ei ole vielä tietoa.